Mortal Kombat 1 -kehittäjä Netherrealm Studios lupaa korjauksia ongelmien riivaamaan Switch-versioon.
Mätkintäpelisarjan uusin osa ilmestyi tällä viikolla pc:lle, PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja Switchille. Mortal Kombat 1:n Switch-versio kuitenkin erottui selvästi joukosta, sillä kehittäjät olivat joutuneet tekemään käännöstyössä huomattavia kompromisseja pelin visuaalisen laadun suhteen. Tästä huolimatta Switch-julkaisu kärsii myös suorituskykyongelmista ja puutteellisesta sisällöstä.
Pelisarjan luoja Ed Boon on kommentoinut Switch-versiota julkaisun jälkeen BBC:lle antamassaan haastattelussa. Boon lupaa Switch-version saavan päivityksiä, joiden hän kertoo korjaavan pelin ongelmia. Boon ei tarkentanut korjausten mittakaavaa, mutta kertoi studion keskittyvän paikkaamaan ongelmiksi luokittelemiaan puutteita. Esimerkiksi pelin ulkoasuun liittyviä puutteita tuskin paikataan ainakaan merkittävästi.
– Kaikki, mitä emme pidä hyväksyttävänä, korjataan ehdottomasti, Boon kommentoi.
Saber Interactiven työstämä Mortal Kombat 1:n Switch-käännös julkaistiin lisäksi ilman täysimittaista Invasions-yksinpelitilaa. Koko Invasions-pelimuodon on vahvistettu jo aikaisemmin ilmestyvän myöhemmin julkaistavassa päivityksessä.
Lähde: BBC