Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella haluaisi eroon konsoliyksinoikeuspeleistä.
Teknologiajättiä vuodesta 2014 asti luotsannut Nadella kommentoi asiaa Microsoftin ja kauppakomissio FTC:n oikeudenkäynnissä. Nadellan mukaan hän hankkiutuisi eroon yksinoikeuspeleistä konsoleilla, mutta asia ei ole niin yksioikoinen.
– Jos se olisi minusta kiinni, hankkiutuisin mielelläni eroon yksinoikeuspeleistä konsoleilla, mutta se ei ole minun päätettävissäni, Nadella kommentoi konsolimarkkinoiden rakenteeseen viitaten.
Nadella kuvaili lausunnossaan konsolipelaamista markkinaksi, jossa markkinajohtaja on määritellyt kilpailukentän yksinoikeuspelejä käyttäen. Hänen mukaansa Xboxilla on hallussaan vain pieni siivu markkinoista, ja se joutuu toimimaan markkinajohtaja Sonyn asettamilla ehdoilla. Nadellan mukaan hänen filosofiansa on ohjelmistojen jakeleminen useammille alustoille, ei saatavuuden rajoittaminen.
– Se on Microsoft, jossa kasvoin, ja uskon siihen, Nadella kertoi.
Lähde: IGN