Microsoftin Activision Blizzard -yrityskauppa on saamassa viimeisen niittinsä.
Kaupan esteenä on vielä tällä hetkellä Ison-Britannian kilpailuviranomaisen CMA, joka esti kaupan toteutumisen aikaisemmin tänä vuonna. Nyt CMA on kuitenkin pyörtämässä päätöstään Microsoftilta saamiensa myönnytysten seurauksena.
Suoratoistopelimarkkinoiden kilpailutilanteesta huolissaan ollut CMA sai Microsoftilta loppukesästä uuden suunnitelman, jonka mukaan yhtiö myisi yrityskaupan toteutuessa Activision Blizzard -pelien suoratoisto-oikeudet Ubisofille. Näin ollen Microsoft ei pystyisi julkaisemaan kyseisiä pelejä yksinoikeudella omassa suoratoistopalvelussaan.
CMA on kertonut tänään julkaistussa tiedotteessaan antaneensa alustavan hyväksynnän Microsoftin suunnitelmalle. CMA:n mukaan suunnitelma riittää hälventämään suurimman osan kauppaan liittyvistä huolista. Ennen virallista päätöstään CMA on vielä käynnistänyt konsultaatiojakson, joka kestää 6. lokakuuta asti.
CMA aikoo tehdä virallisen päätöksensä kaupan suhteen lokakuun 18. päivään mennessä. Mikäli CMA hyväksyy kaupan, siirtynee Activision Blizzard Microsoftin omistukseen vielä syksyn aikana.
Lähde: CMA