Microsoft ja Activision Blizzard ovat paljastaneet uuden suunnitelmansa yrityskauppansa läpiviemiseksi.
Jättimäisen yrityskaupan esteet on pääasiassa ylitetty yhdysvaltalaisoikeuden kieltäydyttyä estämästä kaupan toteuttamista. Microsoftin ja Activision Blizzardin on kuitenkin vielä saatava hyväksyntä Ison-Britannian kilpailuviranomaisilta ennen kuin yhtiöiden yhdistyminen voidaan toteuttaa virallisesti.
Microsoft on julkistanut blogissaan uuden suunnitelman, jonka avulla yhtiöiden on määrä sovittaa kauppa kauppakomissio CMA:n vaatimuksiin. Uuden suunnitelman on määrä hälventää CMA:n suoratoistopelimarkkinoihin liittyviä huolia.
Mikäli kauppa toteutuu uuden suunnitelman mukaisesti, siirtyvät Activision Blizzardin pelien suoratoisto-oikeudet Ubisoftin haltuun. Oikeuksien siirto koskee kaikkia nykyisiä ja tulevia Activision Blizzardin konsoli- ja pc-pelejä seuraavan 15 vuoden ajan. Oikeuksien siirto tarkoittaa, ettei Microsoft voi julkaista Activision Blizzardin pelejä yksinoikeudella Xboxin omassa suoratoistopalvelussa, eikä hallita pelien lisensointia kilpaileviin suoratoistopalveluihin. Ubisoft maksaa suunnitelman mukaan kertamaksun suoratoisto-oikeuksista, mutta sopimukseen sisältyy myös vaihtoehto käyttöön perustuvasta hinnoittelusta.
Järjestelyllä ei Microsoftin mukaan ole vaikutuksia aiemmin Euroopan talousalueella annetuista sitoumuksista, joita yhtiö on tehnyt muiden suoratoistopalveluiden kanssa. Näin ollen Activision Blizzard -pelit tulevat edelleen saataville myös mm. Nvidian ja Boosteroidin suoratoistovalikoimiin.
CMA:n odotetaan antavan linjauksensa Microsoftin ja Activision Blizzardin uudesta esityksestä lähiaikoina.
Lähde: Microsoft