Hideo Kojima haluaisi jättää Metal Gear -sarjan taakseen. Viidenkymmenen vuoden iän saavuttanut hiiviskelysarjan luoja myöntää, ettei haluaisi tulla muistetuksi vain Metal Gear -luojana. Samalla Kojima tiedostaa, ettei hän ehdi uransa aikana aloittaa enää kovinkaan montaa peliprojektia.

– Haluaisin siirtyä lähinnä Metal Gear -sarjan tuottajaksi, jotta voisin keskittyä johonkin uuteen. Toistaiseksi se on osoittautunut hieman hankalaksi, Kojima sanailee tuoreessa haastattelussa.

Kojiman mukaan uusien projektien pariin siirtymisen esteenä on, ettei hän ole löytänyt sarjan ruoriin sopivaa seuraajaa. Metal Gear on yhä julkaisijansa Konamin tärkeimpiä rahasampoja, joten sarjan lopettaminen ei liene kovinkaan todennäköistä.

Metal Gearin soihtu saatta toisinaan olla liian raskas kannettavaksi, sillä sarjaa on vaikeaa käsitellä. En toistaiseksi ole onnistunut antamaan soihtua eteenpäin. Metal Gear Rising oli onneksi spin-off, joten sen kohdalla asiat sujuivat hyvin, Kojima kertoo viitaten PlatinumGamesin kehittämään toimintapeliin.

Kojima on jo pitkään yrittänyt jättää sarjan nuorempien kehittäjien harteille. Vuonna 2002 ilmestyneen Metal Gear Solid 2:n oli tarkoitus olla Kojiman viimeinen osa, kun taas Metal Gear Solid 4:n kohdalla Kojima alkujaan ilmoittikin jäävänsä vain tuottajan rooliin. Toisin kävi.

– Jos Kojima Productions olisi keittiö, pääkokkia vaihtamalla vaihtuisi myös ruoan maku, Kojima perustelee.

Kojima käyttää Aliens-elokuvaa onnistuneena esimerkkinä siitä, kuinka uusi ohjaaja voi tuoda uutta eloa tuttuun sarjaan. Kojiman mukaan Metal Gearin kohdalla yritykset ovat muistuttaneet enemmän Terminaattoreita, jotka menivät alaspäin James Cameronin astuttua pois päävetäjän roolista.

Kaikesta huolimatta Kojiman seuraava projekti on hamassa tulevaisuudessa häämöttävä Metal Gear Solid V: The Phantom Pain, jonka hiljattain otsikoihin noussut esinäytös Ground Zeroes julkaistaan maaliskuun lopulla.

Lähde: Videogamer.com // Game Informer

Lisää luettavaa