Merirosvoilun niksit paljastuvat Assassin’s Creed IV:n pelikuvavideossa

Assassin's Creed IV:n meriveden täyttämissä maisemissa pitäisi piisata monenlaista koettavaa. Ja rapuja. Perhanasti rapuja.

11.7.2013 05:45

Katoilla hyppeleminen ja muutenkin varsin kuivissa maastoissa pyöriminen on alusta alkaen ollut merkittävä osa Assassin’s Creed -sarjaa. Siinä missä nämä puolet löytyvät edelleen myös toki Assassin’s Creed IV: Black Flagista, on paino pelin ympäristön rakenteen myötä kallistunut kuitenkin uutuusseikkailussa aiempaa enemmän myös merenkäynnin suuntaan.

Tutustuttaakseen pelaajat tuoreempaan tyyliin paremmin Ubisoft onkin nyt julkaissut uuden seitsemän minuutta kestävän pelikuvavideon tuotoksestaan. Siinä pelin ohjaaja Ashraf Ismail opastaa pelaajat läpi erilaisten aktiviteettien, jotka pelaajat voivat virtuaalisilla Karibian vesillä päästä itse kokemaan Assassin’s Creed IV:n saapuessa. Samalla saadaan myös pieni käsitys pelin astetta saumattomammasta rakenteesta.

Assassin’s Creed IV: Black Flag ilmaantuu Suomessa PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja Wii U:lle lokakuun 31. päivä. Jossain vaiheessa peli saadaan toki myös vielä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.

Lisää luettavaa