King Art Games on tarjonnut vielä näin ennen vuoden vaihtumista silmäyksen sen Iron Harvest -strategiapelin etenemiseen.
Tuore kokonaisuudessaan noin minuutin mittainen video keskittyy varsinkin pelin teknologiaan ja erilaisiin ominaisuuksiin, joiden parissa King Artin porukka on viime aikoina väkerrellyt. Huomiota videolla saa osakseen esimerkiksi rakennusten tuhoutuminen ja dynaaminen suojautuminen. Sellaiset perusteet, kuten sotilasryhmät, vahinkotyypit ja tekoälyn kyky liikkua ympäristössä ovat yhtälailla saamassa hiljalleen muotoaan.
Julkistetuksi Iron Harvest saatiin hieman reilu vuosi sitten. Peli on ottanut isosti innoitusta Jakub Różalskin maalauksista, joissa jättiläismäiset mech-robotit ovat sovitettu osaksi 1900-luvun alkupuoliskon Eurooppaa. Vastaavaa maailmaa on aiemmin käyttänyt hyödyksi esimerkiksi Scythe-lautapeli.
Iron Harvest on kehitteillä pc:n lisäksi Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.