Mass Effect: Andromedan julkaisu saa tukea uudelta Mass Effect -romaanisarjalta

Mass Effect -kirjallisuuden ystävät saavat lisää luettavaa taas ainakin seuraavan parin vuoden edestä.

26.6.2016 04:15

Uusi joukko Mass Effect -pelisarjaan pohjautuvia romaaneja on tekemässä tuloaan markkinoille.

Tuoreiden kirjojen julkaisusta on vastaamassa brittiläinen kustannusfirma Titan Books, jonka aikeena olisi saada seuraavan noin kahden vuoden aikana ulos neljä Mass Effect -aiheista opusta. Ensimmäinen kirja olisi tarkoitus nähdä nyt elokuussa, toinen ensi vuoden maaliskuussa, kolmas vuoden päästä syksyllä ja viimeinen vuoden 2018 maaliskuussa.

Titanin mukaan romaanien on tarkoitus tarjota sekä pohjustusta että jatkoa Mass Effect -pelisarjan eri osille. Ensimmäistä kirjaa on kynäilemässä yhdysvaltalaiskirjailija N.K. Jemisin, jonka debyyttikirja The Hundred Thousand Kingdoms nappasi reilut viisi vuotta sitten sekä Nebula- että Hugo-kirjallisuuspalkintoehdokkuuden. Vuonna 2018 saapuvan Mass Effect -kirjan on vuorostaan raapustamassa kasaan ensi vuoden alulle lupaillun Mass Effect: Andromeda -pelin luova vetäjä Mac Walters.

Kahden muun kirjan kirjoittajaa ei ole toistaiseksi vielä vahvistettu.

Tähän mennessä  Mass Effectin pohjalta on luotu kaikkiaan neljä romaania. Näistä kolme ensimmäistä kynäili kasaan aikoinaan Mass Effect -sarjan alkuperäisenä pääkäsikirjoittajana toiminut Drew Karpyshyn, kun taas neljännen ja viimeisimmän rustasi kasaan kirjailija William C. Dietz. Romaaneista juurikin viimeisin sai aikoinaan varsin rujon vastaanoton siinä piilleiden asiavirheiden johdosta, minkä toimesta kirjan tuoreempiin versioihin luvattiin myöhemmin mukaan runsaasti korjauksia.

Ensimmäisten Mass Effect -kirjojen kustantajana toimi aikoinaan Del Rey Books.

Lähde: Titan Books

Lisää luettavaa