Lukijat ovat puhuneet: Paras peleihin soveltuva Star Wars -aikakausi valittiin

Viime viikon Tähtien sota -kyselyn tulokset ovat selvillä.

31.1.2022 21:55

Tähtien sota on keikkunut viime viikkoina tiivisti peliotsikoissa. Sen innoittamina kysyimme Pelaaja.fin viime viikon lukijakysymyksessä, mikä kaukaisen galaksin useista eri aikakausista soveltuu lukijoiden mielestä parhaiten peleihin. Nyt tulokset ovat viimein selvillä.

Star Wars -kyselyyn kertyi tällä kertaa 598 ääntä. Niistä 24 prosentin enemmistö antoi äänensä juurikin pelien kautta suuren yleisön tietoisuuteen tulleelle The Old Republic -aikakaudelle, joka tarinallisesti sijoittuu aikaan kymmeniä tuhansia vuosia ennen ensimmäistä elokuvaepisodia. Avointen kommenttien puolella muistutettiin useamman tahon voimin selken pesäeron antamasta vapaudesta, jolla esimerkiksi tarinaa voidaan viedä eteenpäin.

– Old Republic. Etäisyys alkuperäistrilogiasta olisi Disney-tuotannollekin mielestäni tarpeen, olen vain niin väsynyt tuon saman aikakauden jauhamiseen, että hyvienkin tuotosten pariin raahautuminen tulee koko ajan vaikeammaksi. Alkuperäinen on ylittämätön klassikko, mutta Star Wars voisi olla muutakin kuin vain ja ainoastaan se, tuumi Angel of Death.

– Mitä kauempana ollaan elokuvien ajasta (kummalla vaan puolella), sitä vapaammat kädet tekijöillä on. Varsinkin kun Disneyn/Lucasfilmsin periaate on että kaikki materiaali olisi kaanonista. Elokuvien välissä joudutaan sumplimaan suunnitelmat yhteensopiviksi olemassaolevan median kanssa, jota on merkittävän paljon leffojen, TV-sarjojen, sarjakuvien, kirjojen ja muiden pelien muodossa, puntaroi Lahis.

– Ei kai tuolla ole yhtään mitään väliä. Old Republicista on tehty parhaat pelit, mutta ei se menestys niinkään ole aikakauden ansiota, vaan ihan yleisesti hahmojen ja tarinoiden, pohti Haerski.

Haerskin vastausta tukien seuraavaksi eniten ääniä haalinut vaihtoehto olikin ”En tiedä, kaikki käy” 20 prosentin kannatuksella. Tietyistä aikakausista seuraavaksi eniten ääni haali esiosien aikakausi, johon lukeutuvat muun muassa elokuvaepisodit I-III sekä Clone Wars -animaatio. Aikakausi sai 13 prosentin kannatuksen.

Heikoiten pärjäsi tällä erää tuoreimpien elokuvaepisodien VII-IX aikakausi, jolle ei kertynyt yhden ainoatakaan ääntä. Vastausten tarkemman äänijakauman voi katsastaa ohesta.

Mikä Star Wars -aikakausista soveltuu mielestäsi parhaiten peleihin?

The Old Republic -aikakausi 24 %
 
Jokin muu aikakausi ennen esiosia 4 %
 
Esiosien aikakausi (episodit I-III, Clone Wars) 13 %
 
Esiosien ja alkuperäisen trilogian välimaasto 5 %
 
Alkuperäisen trilogian aikakausi (episodit IV-VI) 11 %
 
Alkuperäisen trilogian ja jatko-osien välimaasto 3 %
 
Jatko-osien aikakausi (episodit VII-IX) 0 %
 
Jatko-osien jälkeinen aikakausi 2 %
 
En tiedä, kaikki käy 20 %
 
En minä mitään Star Warsia pelaile 18 %
 

 

Lisää luettavaa