Julkaisija 2K Games on poistanut valtaosan showpainipeleistään jakelusta Steamissa.
WWE 2K -pelien poistamista ei ole vahvistettu julkisesti, mutta Steamin tietojen mukaan studio on poistanut WWE 2K17:n, 2K18:n, 2K19:n ja 2K20:n lisäsisältöineen jakelusta aikaisemmin heinäkuussa. Tällä hetkellä ainoat Steamissa saatavilla olevat WWE-pelit ovat keväällä julkaistu WWE 2K22 ja parin vuoden takainen WWE 2K Battlegrounds.
Vanhat WWE 2K -pelit ovat edelleen saatavilla ja pelattavissa Steamissa, mikäli pelit on ehtinyt hankkia kirjastoonsa ennen puhdistusta. 2K Games ei ole kommentoinut pelien poistumista jakelusta, mutta todennäköisesti taustalla ovat lisenssien umpeutumiseen liittyvät syyt.
WWE 2K -pelisarjan taival on ollut viime vuosina vaikea. Vuonna 2019 ilmestynyt WWE 2K20 herätti kyseenalaista huomiota hulvattomalla bugisuudellaan. Ongelmien vuoksi WWE 2K21 päädyttiin perumaan kokonaan, eikä pelisarjaan julkaistu uusia osia vuosina 2020 tai 2021. Viime keväänä ilmestynyt WWE 2K22 oli kuitenkin monien mielestä askel oikeaan suuntaan, kuten Eemelikin Pelaajan arviossa toteaa.
Lähde: PC Gamer