Warner Bros. on lähtemässä Skylandersin viitoittamalle tielle omalla Lego-pelisarjallaan. Syyskuun lopulla julkaisunsa Euroopassa saa Lego Dimensions, jossa tärkeän osan kokemuksesta muodostaa fyysisten Lego-ukkojen ja -rakennelmien siirtäminen pelattavaan muotoon.
Aiemmista Lego-peleistä poiketen Lego Dimensions tuo yhteen useita erilaisia tunnettuja viihdeuniversumeja, joista palikkaversioita on vain voitu tehdä. Huomiota ovat saaneet esimerkiksi DC:n sarjakuvat, Paluu tulevaisuuteen- ja Taru sormusten herrasta -elokuvat, Ihmemaa Oz sekä tietysti itse Lego-elokuva.
Pelistä tullaan myymään näillä näkymin noin satasen verran kustantavaa aloituspakkausta, jossa mukaansa saa itse pelin ohella sekä Batman-, Wyldstyle- ja Gandalf-ukon, lepakkomobiilin että myös koristeltavan tasanteen, jolla pelin kanssa yhteensopivia erikoisleluja voi siirtää pelattavaksi. Tietysti irtonaisena peliin myydään lisäksi vielä myös fyysisiä laajennuspaketteja, joista saa lisää rakennelmia, tehtäviä, työvälineitä ja hahmoja peliin siirrettäväksi.
Lego Dimensionsia kehittää Lego-sarjaa jo vuosia työstänyt TT Games. Peli on tulossa niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös Wii U:lle.
Lähde: Warner Bros., Polygon