The Last of Us -suoratoistosarja esitti uusimman eli kolmannen jaksonsa tämän viikon maanantaina 30. tammikuuta. Jakso ylitti jälleen edellisviikon ennätyksellisen katsojamääränsä.

Tällä viikolla Joelin ja Ellien matkan pariin suuntasi HBO Maxissa hurjat 6,4 miljoonaa katsojaa. Tämä on 12 % enemmäin kuin kakkosjakson tulos (5,7 miljoonaa), joka puolestaan oli 22 % enemmän kuin avausjakson katsojamäärä (4,7 miljoonaa).

Kolmannessa jaksossa kirkkaimpiin parrasvaloihin pääsevät Nick Offermanin ja Murray Bartlettin esittämät Bill ja Frank. Jakson kerronta poikkeaa pelin tarinasta tähän mennessä selkeimmin, mutta sen tunteikkuus on saanut faneilta paljon positiivista palautetta.

The Last of Usin ykköskaudella esitetään vielä kuusi jaksoa. HBO myös uusi sarjan jo virallisesti toiselle tuotantokaudelle.

Alla kurkistus kolmannen jakson sisältöön.

Lähde: Variety

 

Lisää luettavaa