Nintendon Switch-konsolin seuraaja ei saavukaan kauppoihin vielä tänä vuonna, lähteet kertovat.
Epävirallisesti Switch 2 -nimellä tunnetun konsolin on aiemmin kerrottu ilmestyvän tämän vuoden loppupuolella. Nyt Eurogamer-sivusto kertoo kuitenkin useisiin lähteisiin viitaten Nintendon siirtäneen konsolin julkaisua.
Lähteiden mukaan Switch 2:n olisi Nintendon uuden suunnitelman mukaisesti määrä ilmestyä vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä. Viivästyksen taustalla on lähteiden mukaan Nintendon tahtotila varmistaa riittävä pelitarjonta konsolin julkaisun varalle. Konsolin pitäisi kuitenkin tiettävästi ilmestyä Nintendon tulevan tilivuoden aikana, eli ennen ensi maaliskuun loppua.
Nintendo ei ole juurikaan kommentoinut tulevaa konsoliaan julkisuudessa. Julkaisuaikataulun lisäksi Switch 2:sta on kuitenkin vuodettu julkisuuteen myös teknisiä tietoja.
Uudet suunnitelmat ovat linjassa myös Nintendo Switchin julkaisuaikataulun kanssa. Switch julkaistiin 3. maaliskuuta vuonna 2017. Konsoli kuitenkin esiteltiin maailmalle jo edeltävänä syksynä. Myös Switch 2:n virallinen paljastus häämöttänee kuluvan vuoden loppupuoliskolla.
Lähde: Eurogamer