Lähteet: Microsoft julkaisee oman suoratoistolaitteensa Xbox-peleille

Xboxin huhutaan saavan oman suoratoistolaitteensa ja tv-sovelluksen.

8.5.2022 10:11

Microsoftin huhutaan suunnittelevan Xbox-suoratoiston laajentamista televisioihin.

GamesBeat-sivuston lähteiden mukaan Microsoft kaavailee oman suoratoistolaitteensa julkaisemista. Sivusto kertoo Microsoftin kehittävän suoraan televisioon liitettävää laitetta, jolla käyttäjät voisivat pelata Xbox-pelejä pilvestä suoratoistettuna. Nähtävästi Xbox Game Pass Ultimate -palveluun liitetyllä laitteella voisi suoratoistaa pelien ohella myös elokuvia ja tv-sarjoja.

Microsoftin kerrotaan kaavailevan laitteen ohella myös televisiosovelluksen julkaisemista. Lähteiden mukaan yhtiö kehittää yhdessä Samsungin kanssa televisiosovellusta Xbox-pelin suoratoistoa varten.

GamesBeatin mukaan sekä sovelluksen että suoratoistolaitteen olisi määrä saapua seuraavan 12 kuukauden aikana.

Lähde: GamesBeat

Lisää luettavaa