Microsoft saattaa tehdä lisää myönnytyksiä Activision Blizzard -yrityskaupan mahdollistamiseksi.
Bloomberg-julkaisun mukaan yhtiö suunnittelee erityisjärjestelyjä Ison-Britannian kilpailuviranomaisten vakuuttamiseksi. Lähteiden mukaan Microsoftin suunnitelmat koskevat nimenomaan pilvipelimarkkinoita.
Microsoftin kerrotaan harkitsevan Ison-Britannian pilvipelioikeuksien myymistä kauppasuunnitelmansa läpiviemiseksi. Bloombergin lähteiden mukaan oikeudet saatettaisiin myydä esimerkiksi tele- tai internetpalveluntarjoajalle, peliyhtiölle tai sijoitusyhtiölle.
Ison-Britannian kilpailuviranomainen CMA esti Activision Blizzard -kaupan keväällä nimenomaan pilvipelimarkkinoihin liittyviin huoliin vedoten. CMA kertoi kuitenkin tällä viikolla sopineensa yhdessä Microsoftin ja Activision Blizzardin kanssa oikeustoimien keskeyttämisestä, jotta Microsoft voisi esittää uutta järjestelyä kauppaan liittyvien kilpailuhuolien hälventämiseksi.
CMA kertoi myös siirtävänsä lopullisen päätöksen tekemisen takarajaa kuudella viikolla. Alun perin sen päätös oli määrä vahvistaa 18. heinäkuuta, mutta CMA haluaa nyt lisää aikaa Microsoftin esityksen arvioimiseen. Päätöksen uusi takaraja on 29. elokuuta.
Lähde: VGC