MindsEye-pelin kehittäneen Build a Rocket Boy -studion sisältä kuuluu kummia.
Viime kuussa ilmestynyt MindsEye on yksi vuoden huonoimmaksi arvioiduista peleistä. Heikon vastaanoton seurauksena Build a Rocket Boyn kerrotaan joutuvan tekemään rajuja henkilöstövähennyksiä.
Lue myös: EA tavoittelee 100 miljoonaa pelaajaa Battlefield 6:lla – kehittäjät pitävät epärealistisena
Studion sisäisten lähteiden mukaan studion perustaja, Grand Theft Auto -pelisarjan taustalta tunnettu Leslie Benzies, on esiintynyt tällä viikolla henkilöstölle videopuhelussa, jossa hän on valottanut studion haasteita. Benziesin kerrotaan sitoutuneen MindsEyen uudelleenjulkaisuun, mutta samalla esittäneen erikoisia syytöksiä pelin haasteista.
Benziesin mukaan MindsEyen ongelmien taustalla on sabotaasi. Nimettömäksi jääneet lähteet kertovat Benziesin osoittaneen syyttävää sormeaan sisäisten ja ulkoisten sabotöörien suuntaan.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Build a Rocket Boyn keulahahmot väittävät ulkopuolisten toimijoiden asettuneen studion menestyksen tielle. Ennen MindsEyen julkaisua studion toinen toimitusjohtaja Mark Gerhard syytti negatiivisten verkkokommenttien olleen studiota ja peliä vastaan masinoidun kampanjan tulosta.
Lue myös: Joukkoirtisanomiset uhkaavat vuoden pahimman flopin kehittäjää
Lue myös: GTA-kehittäjän uutuuspeli kärsii pahoista ongelmista – studio lupaa korjauksia
Lähde: IGN