L.A. Noiren tehnyt Team Bondi työstää tällä hetkellä Whore of the Orient -peliä, josta on nyt vuotanut nettiin varhaista videokuvaa. Raflaavalta kuulostava nimi ei viittaa prostituutioon, vaan se on nimitys, jota käytettiin oopiumikaupan ajan Shanghaista. Kaupunkia kutsuttiin myös idän Pariisiksi ja helmeksi, sillä se oli samaan aikaan kulttuurin, kaupan ja rikollisuuden keskus. Jännitystä sinne toi lisää kiinalaisen kansallishengen ja lännen imperialistien yhteentörmäys.

Videogamer.com-sivuston videomateriaali näyttää karkealta, mutta peli on vielä varhaisessa vaiheessa, eikä vuotanutta videota ole tarkoitettu suurelle yleisölle. Niinpä esimerkiksi karusta animaatiosta ei kannata vetää johtopäätöksiä.

Whore of the Orientin tulevaisuudesta kannattaa sen sijaan huolestua muista syistä: Team Bondin johtaja Brendan McNamara onnistui suututtamaan L.A. Noiren viimeistelleen ja julkaisseen Rockstarin, ja tautotonta ylityötä vaatineesta studiosta tuli samaan aikaan pelinkehittäjien huonojen olojen varoittava esimerkki. Bondin uusi omistaja, australialainen KMM-yhtiö, pistikin kehityksen tauolle huhtikuussa, ja se etsii pelille tiettävästi uusia rahoittajia ja julkaisijaa.

Katso vuotanut video Videogamer.comin sivustolta tästä linkistä

Lisää luettavaa