Kuvankaunis ja satumainen roolipeli aloittaa pitkän taipaleensa länsimaihin

Japanilaisen Level 5 -pelistudion ja Stubio Ghiblin kanssa yhteistyössä PlayStation 3:lle kehittämä Ni No Kuni: Wrath of the White Witch -roolipeli ilmestyy länsimaissa vuoden 2013 alussa.

17.4.2012 15:45

Japanilaisen Level 5 -pelistudion ja Stubio Ghiblin kanssa yhteistyössä PlayStation 3:lle kehittämä Ni No Kuni: Wrath of the White Witch -roolipeli ilmestyy länsimaissa vuoden 2013 alussa. Peli julkaistiin Japanissa vuoden 2011 lopussa, joten lokalisoitua versiota saadaan odottaa pitkään, mutta Namco Bandain mukaan siksi, että lokalisointityö tehdään erityisellä huolella.

Ni No Kunin surullisessa tarinassa seurataan Oliver-pojan edesottamuksia. Tämän äiti kuolee pelastaessaan poikaansa, mutta Oliverin kyyneleet herättävät äidin antaman nuken henkiin. Nukelta poika saa maagisia voimia sisältävän kirjan. Sen avulla Oliver voi siirtyä Ni No Kunin vaihtoehtoiseen maailmaan äitiään etsimään.

Japanilaisen roolipelisuunnittelun perinteisiä kaavoja noudattava Ni No Kuni on äärimmäisen kaunis peli, kuten kuvista näkee. Maailmankartalla liikuttaessa kuvakulma seuraa päähahmoja kaukaa yläilmoista antaen hienon näkökulman kauniisti sommiteltuun ja kiehtovaan satumaailmaan.

Kaupunkien ohella myös viholliset näkyvät tässä tilassa, joten satunnaiset taistelut eivät vaivaa – joskin viholliset käyvät hanakasti pelaajan kimppuun. Taisteluihin ja kaupunkeihin siirtyminen edellytti demossa vain lyhyttä lataustaukoa. Kaupungeissa voi jutella lyhyesti paikallisten kanssa ja hakea sivutehtäviä.

Taistelut ovat pitkälti reaaliaikaista, hieman MMO-pelien kaltaista mättöä. Pelaajilla on mahdollisuus antaa yksilöllisiä käskyjä ryhmänsä jäsenille tai käskeä vain koko porukka hyökkäämään. Liikkuminen tapahtuu kuitenkin automaattisesti, mutta kuten odottaa saattaa, taistelujärjestelmässä on reilusti syvyyttä.

Ni No Kunin länsimaiseen versioon ei ole tulossa ekstrasisältöä japanilaiseen versioon nähden, mutta Level 5:n mestarillista peliä on kuitenkin syytä odottaa, etenkin kun laadukkaita japanilaisia roolipelejä ei pahemmin PlayStation 3:n pelihorisontissa näy.