Kunnianhimo aiheutti ongelmia Humble Bundlelle – viidennekselle potkut

Hyväntekeväisyyden puolesta taisteleva pelikauppaprojekti supisti työvoimaansa tuntuvasti.

13.10.2015 09:50

Maailmantalouden tosiasiat näyttäisivät pätevän myös hyväntekeväisyyden piirissä.

Pelejä hyväntekeväisyyden nimissä digitaalisesti kaupitteleva Humble Bundle on joutunut leikkaamaan viidenneksen työvoimastaan. Yhteensä kenkää sai viime viikolla 12 työntekijää yhtiön eri osastoilta liiketoiminnan kehityksestä viestintään. 

Uutiset yllättävistä leikkauksista kaikuivat median korviin ensin nimettömän lähteen kautta, mutta Humble Bundlen toimitusjohtaja John Graham on sittemmin vahvistanut huhut todeksi. Syyksi Graham nimesi lausunnossaan liiallisen kunnianhimon, joka koitui lopulta yhtiön kohtaloksi.

– Valitettavasti Humble Bundle joutui päästämään viime viikolla irti muutamista työntekijöistään. Vankoista voitoista huolimatta palkkaamisemme oli liian kunnianhimoista ja jouduimme tekemään hankalan päätöksen, Graham kertoi pelisivusto Polygonille.

Vaikka Humble Bundle on haalinut kasaan yhteensä yli 65 miljoonan dollarin hyväntekeväisyyspotin viime vuosien aikana, sen perinteisten Indie Bundle -pakettien myynnit ovat lähteneet tasaiseen laskuun. Bisnesmallinsa hohdon haihtumista yhtiö kuitenkin kompensoi erikoispakettien ohella myös omalla Humble Store -pelilatauskaupallaan sekä uunituoreella Humble Monthly -tilauspalvelulla.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa