Oman pienen fanikuntansa lännessäkin jo kerännyt Senran Kagura -sarja on saapumassa Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan virallisesti. 3DS:n Senran Kagura Burstiksi kutsuttu kokonaisuus saadaan täällä kauppoihin vuoden 2014 alussa Marvelous AQL Europen ja Zen Unitedin toimesta.
Burst pitää sisällään sekä päivitetyn version alkuperäisestä Senran Kagura: Skirting Shadows -pelistä että myös sille jatkoa tarjoavan Crimson Girlsin. Kummatkin nimikkeistä kertovat kahden ninjakoulun tyttöopiskelijoista, jotka elämänsä aikana joutuvat tekemisiin muun muassa taistelujen tiimellyksessä hajoavien asusteiden kanssa.
Tyyliltään pelit ovat pääasiallisesti sivuilta kuvattuja toimintamätkintöjä kepeällä hahmonkehityksellä varustettuna. Jonkinlainen tarinakin on toki mukana ja sitä viedään eteenpäin visuaalianovellien malliin.
Euroopassa Burst on saamassa sekä digitaalisen julkaisun 3DS:n eShopissa että myös fyysisen version. Yhdysvalloissa peli sen sijaan julkaistaan vain digitaalisena XSEED-yhtiön toimesta.

Lähde: Marvelous AQL Europe, Siliconera