Päivitys kello 3:10: Ubisoft on vetänyt sen sivuilta lyötyneen taaksepäin yhteensopivuutta käsittelevän tiedonannon. Yhtiön edustaja on kommentoinut asiaa medialle toteamalla, että sivustolla ”saattoi olla virheellistä tietoa PS5:llä pelattavissa olevia nimikkeitä koskien”.

Alkuperäinen uutinen: Ubisoft on julkistanut listan yhdeksästä PlayStation 4 -pelistä, jotka eivät sen mukaan ole taaksepäin yhteensopivia PlayStation 5:n kanssa.

Sony on aiemmin luvannut, että ”yli 99 prosenttia” PlayStation 4:lle tuoduista peleistä ovat pelattavissa PlayStation 5:llä taaksepäin yhteensopivuuden kautta, joskin joissain niissä saattaa ilmetä virheitä, joita ei tule välttämättä PS4:llä pelatessa vastaan. Se on julkistanut myös alustavan listan kymmenestä nimikkeestä, joiden on tiedetty olleen yhteensopimattomia PlayStation 5:n kanssa. Yksikään Ubisoftin nyt ilmoittamista nimikkeistä ei ollut osa kyseistä listaa.

Ranskalaisjulkaisija ei ole tarkalleen ottaen määrittänyt, miksi pelit eivät toimisi PlayStation 5:llä. Pohdintaa onkin herättänyt, että eivätkö Ubisoftin listaamat pelit toimi pyöri ollenkaan PS5:llä vai onko niissä havaittu esimerkiksi jotain muita vain PS5:llä esiintyviä bugeja, joiden ilmenemisestä Ubisoft on halunnut pestä kätensä.

Yhtiön mukaan kaikki sen julkaisemat Xbox One -pelit toimivat taaksepäin yhteensopivuuden voimin kyllä Xbox Series X- ja S-konsoleilla.

Listatut pelit ovat:

  • Assassin’s Creed: Syndicate
  • Assassin’s Creed: Chronicles Trilogy Pack
  • Assassin’s Creed: Chronicles India
  • Assassin’s Creed: Chronicles China
  • Assassin’s Creed: Chronicles Russia
  • Risk
  • Star Trek: Bridge Crew
  • Werewolves Within
  • Space Junkies

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa