Kohtaa pimeys kolmella tavalla – synkkyyttä syleilevä Inmost paljastui

Inmost on synkeä pikseliseikkailu, joka koetaan kolmesta näkökulmasta.

19.8.2018 16:13

Synkeään tunnelmaan nojaava Inmost on paljastunut Stardew Valley– ja Starbound-julkaisija Chucklefishilta.

Peli on kehitteillä kaksihenkisellä Hidden Layer Gamesilla, jolle kyseessä on hajanaisten selain- ja mobiilipelien jälkeen tähän mennessä sen kunnianhimoisin hanke. Studio sijaitsee nykyisin Liettuassa, mutta juuret sillä on niin Unkarissa kuin Venäjällä.

Inmost kertoo tarinan kahdesta maailmasta, joita tutkiskellaan kolmen eri hahmon voimin. Kukin hahmoista toimii aina hieman erilaisilla toisiinsa nähden yhden keskittyessä enemmän toimintaan ja toisen vuorostaan hiippailuun. Pelin julkistustrailerissa näiden eroavaisuuksista on nähtävissä jo muutamia esimerkkejä.. 

Matkalla Inmost on ainakin pc:lle. Julkaisuajankohtaa sille ei ole vielä annettu.

Lisää luettavaa