Klassiseen pelisarjaan uusia tuulia puhaltava XCOM-räiskintä myöhästyy jälleen

Räiskintäpeli XCOM:n matka kauppoihin vaikuttaisi olevan hyvin epätasainen, sillä pelin julkaisu on viivästynyt jälleen.

30.9.2012 13:55

2K Marinin ensimmäisen persoonan räiskintä XCOM myöhästelee jälleen. 2K Games on ilmoittanut tuovansa pelinsä sittenkin kauppoihin seuraavan tilikautensa aikana, eli aikaisintaan 1. huhtikuuta vuonna 2013. Kyseinen tilikausi päättyy vuonna 2014 maaliskuun 31. päivä.

Vielä vähän aikaa sitten pelin uskottiin saapuvan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä pc:lle viimeistään ensi vuoden maaliskuussa. Sitä ennen julkaisua povattiin vastaavasti jo tämän vuoden maaliskuulle.

Syytä viivästymiselle ei annettu.

Samaan universumiin sijoittuvan strategiapeli XCOM: Enemy Unknown’n kehitys vaikuttaisi sentään kulkevan sujuvammin. Pelille annettiin eilen julkaisupäivä.

Lähde: Take-Two

Lisää luettavaa