Klassikkosarjaa jatkavan Elite: Dangerousin rahoitusvaihe päättyi onnistuneesti

Star Citizenin ohella avaruusseikkailuja tarjoava Elite: Dangerous on saanut rahoituksen Kickstarterin kautta.

6.1.2013 14:42

Klassisen Elite-pelisarjan tulevaisuus näyttää tällä hetkellä varsin vankalta. Kickstarter-palveluun marraskuussa loikanneen Elite: Dangerous -peliprojektin pääasiallinen rahoitusvaihe on päättynyt nyt viikonloppuna ja tuonut näin kehittäjä Frontier Developmentsille mukavat noin 1,6 miljoonaa puntaa eli hieman vajaat 2 miljoonaa euroa.

Projektin rahoittamiseen Kickstarterin kautta haettiin alkujaan 1,25 miljoonaa puntaa. Talouslehti Forbes raportoi, että kyseessä on suurin tavoitesumma, joka on onnistuttu saavuttamaan Kickstarterissa.

Onnistuneen rahoituksen myötä Elite: Dangerousin voi ainakin alustavasti odottaa saapuvan vuoden 2014 maaliskuussa. Peli tarjoaa pelaajille koluttavaksi universumin, jossa avaruusaluksella matkaten pääsee harrastamaan esimerkiksi kauppaa, palkkiometsästystä tai muunlaista tutkimista joko yksinään, kavereiden kanssa tai tuntemattomien ihmisten seassa.

Elite: Dangerous oli alkujaan tarkoitus tuoda vain pc:lle. Rahoituksen tuotua kuitenkin hieman ylimääräistä tuohta, suuntaa peli nyt myös Macille. Vahvan rahoituksen ansiosta peliin saadaan lisäksi mukaan myös kymmenen ylimääräistä pelattavaa alusta.

Kickstarterissa on toki parhaillaan tapahtunut menneellä viikolla paljon muutakin. Muun muassa vasta paljastettu GameStick-pelikonsoli sai tavoitesummansa kasaan jo vajaassa kahdessa päivässä, kun taas Dungeon Keeper -henkinen War for the Overworld -pelin koko rahoitusvaihe saatiin hiljattain kokonaan päätökseen onnistuneesti.

Uusiin Kickstarter-projekteihin puolestaan lukeutuu Alice-peleistä tunnetun American McGeen Akaneiro: Demon Hunters. Kyseessä on ainakin osin ilmaispeliksi suunniteltu toimintaroolipeli, joka yhdistää Punahilkka-sadun japanilaisiin teemoihin. Se hakee 200 000 dollarin rahoitusta.

Lähde: Elite: Dangerous (Kickstarter), Forbes

Lisää luettavaa