Parisen vuotta kehitteillä ollut kauhupeli Agony on joutunut kohtaamaan vielä ainakin yhden mutkan ennen virallista julkaisuaan. Yhdessä vaiheessa maaliskuun lopulle jo luvatulla pelillä ei ole parhaillaan uutta virallista julkaisupäivää, sillä kehittäjät ovat viime aikoina saaneet painia sen ikärajan kanssa.
Agonyn Kickstarter-sivuilla julkistetun ilmoituksen mukaan Yhdysvalloissa ikärajoista päättävä ESRB oli yhdessä vaiheessa uhannut lätkäistä sille harvinaisen Adults Only -merkinnän (AO). Agonyn PlayStation 4- ja Xbox One -version kannalta se ei olisi ollut hyvä juttu, sillä sekä Sony että Microsoft eivät salli alustoilleen AO-merkinnällä varustettuja pelejä. Ylin sallittu raja on Mature (M), joka esimerkiksi Grand Theft Auto -sarjalle on tavanomaisesti lätkäisty.
Yleensä AO-merkintä irtoaa uhkapeleille ja hyvin pornografista sisältöä sisältäville tuotteille, joskin väkivalta voi olla myös vaikuttava tekijä. Helvettiin sijoittuvassa Agonyssa vaikuttaisi piisaavaan niin väkivaltaa kuin seksuaalisempaakin sisältöä. Julkaisija PlayWay onkin kertonut käyneensä ikärajasäätäjien kanssa aktiivista keskustelua siitä, miten se voisi saada ikärajaansa alemmaksi.
PlayWayn mukaan mitään pelistä tähän asti julkisesti näytettyä materiaalia ei ole jouduttu kuitenkaan sensuroimaan ja että pelin on edelleen määrä rankempi kuin mitä tähän mennessä on nähty.. Muutoksien pitäisi olla siis lähinnä hienovaraisia, kuten kamerakulmien hiomista. PlayWay on yhtälailla toki lupaillut, että sen suunnitelmissa on julkaistu pc:lle vielä päivitys, joka poistaa pelistä siihen ikärajasyistä tehdyt muutokset.
Animaatioesimerkkejä peliin jäävän sisällön luonteesta voi kurkata tästä. Ohessa on myös pelikuvavideo kymmenen kuukauden takaa.