Joko vuosien myöhästely on ohi? Barbaari Conan -peli Conan Chop Chop sai julkaisupäivän

Demoakin päästään pelaamaan ennakkoon.

10.2.2022 14:24

Useaan otteeseen vuodesta 2019 lykätty Conan Chop Chop on saanut uuden julkaisupäivän. Funcom ja kehittäjä Mighty Kingdom lupailevat, että nelinpelattavissa oleva 2D-toimintaseikkailu olisi oikeasti valmistumassa 1. päivä maaliskuuta.

Tulossa peli on PS4:lle, Xbox Onelle, Switchille ja pc:lle kustantaen konsoleilla 20 euroa ja pc:llä 15 euroa. Switchillä sekä pc:llä peliä pääsee kokeilemaan ennakoon demon merkeissä 21. helmikuuta alkaen.

Yksinkertaisella ulkoasulla ja pöhköllä nimellä varustettu Conan Chop Chop tehtiin alun perin aprillipilaksi, minkä jälkeen siitä päätettiin kasvattaa kuitenkin täysimittainen peli. Teosta kuvaillaan rogueliteksi, mikä näkyy niin satunnaisesti muodostuvissa ja näin uudelleenpelattavaksi suunnitelluissa kartoissa kuin runsaassa varusteiden määrässä,

Ohessa Conan Chop Chopin tuorein traileri.

Lähde: Funcom

Lisää luettavaa