Microsoftin Activision Blizzard -kaupan kohtalo selviää todennäköisesti ensi viikolla.

Jättimäinen yrityskauppa on saanut pääosin hyväksyntänsä kilpailuviranomaisilta. Kaupan esteenä on kuitenkin vielä Ison-Britannian kilpailuviranomainen CMA, joka esti kaupan toteutumisen viime keväänä suoratoistopelaamiseen liittyviin huoliin vedoten.

Microsoft ja Activision Blizzard ilmoittivat pian CMA:n hylkäyksen jälkeen valittavansa päätöksestä ja pyrkivänsä löytämään ratkaisun kaupan toteutumista pidätteleviin ongelmiin. Microsoft kertoikin viime kuussa myyvänsä Activision Blizzard -pelien suoratoisto-oikeudet Ubisoftille, mikä estäisi Microsoftia tuomasta pelejä yksinoikeudella omaan suoratoistopalveluunsa.

The Verge -sivusto kertoo nyt lähteisiinsä viitaten CMA:n valmistautuvan antamaan uuden päätöksensä ennen syyskuun loppua. Näin ollen kaupan todennäköinen päätös saataisiin ensi viikon aikana. Kaupan hyväksyntää on pidetty todennäköisenä jo kesästä alkaen yhdysvaltalaisoikeuden evättyä kauppakomissio FTC:ltä oikeuden yrityskaupan estämiseen.

Lähde: The Verge

Lisää luettavaa