The Elder Scrolls V: Skyrimin kunnianhimoisen Skyblivion-modin julkaisu on tarkentunut.
Koko The Elder Scrolls IV: Oblivionin sisällön Skyrimin pelimoottorilla toteuttava Skyblivion on ollut työn alla jo vuodesta 2013 saakka. Tänä vuonna kymmenen vuoden ikään tuleva projekti lähestyy pikkuhiljaa valmistumistaan, mutta odotusta riittää siitäkin huolimatta.
Skyblivion-kehitystiimi on paljastanut tuoreella trailerilla modin ilmestyvän viimeistään vuonna 2025. Mittavan modiprojektin julkaisua voidaan siis joutua odottamaan enimmillään lähes kolme vuotta.
Kehitystiimi toivookin tukea projektin saattamiseen maaliin ajoissa tai jopa ennen tavoiteltua julkaisuaikataulua. Tiimiin haetaan edelleen lisää vapaaehtoisia auttamaan esimerkiksi 3D-mallinnuksen, tehtävien toteuttamisen ja kenttäsuunnittelun parissa.
Lähde: Skyblivion