Televisiosarja Lostista aina Tähtien sotaan asti vaikuttanut tuotantyhtiö Bad Robot on avannut virallisesti oman pelinkehitysosastonsa. Bad Robot Games on pystytetty yhteistyössä kiinalaisen teknologiajätti Tencentin kanssa ja myös Warner Bros. kuuluu sen vähemmistösijoittajiin.
Tarkoituksena Bad Robot Gamesilla olisi työskennellä tunnettujen pelinkehittäjien kanssa ja luoda sekä pieniä että suuria pelikokemuksia konsoli-, pc- ja mobiilimarkkinoille. Bad Robotilla on tarjota projekteihin niin omia suunnittelijoita, käsikirjoittajia kuin visuaalisia taiteilijoita.
Osastoa johtaa Dave Baronoff, joka on ollut läsnä muutamissa Bad Robotin aiemmissakin pelinkehityshankkeissa. Vuonna 2015 tuotantoyhtiö paljasti yhteistyössä Epic Gamesin kanssa esimerkiksi vakoojapeli Spyjinxin, jonka pitäisi olla edelleenkin työn alla. Team Fortress 2:een se on auttanut luomaan myös PASS Time -nimisen pelitilan.
– Olen massiivinen pelifani ja kasvavissa määrin kateellinen niistä mahtavista työkaluista ja maailmoista, joiden parissa kehittäjät pääsevät työskentelemään. Olemme nyt panostamassa aina vain kovemmin peleihin uniikilla lähestymistavalla pelinkehitykseen, mikä antaa meidän keskittyä siihen, mitä teemme parhaiten, ja olemaan toivottavasti samalla merkittävä vaikuttaja kehityskumppaneillemme, Bad Robotin vetäjä J. J. Abrams kertoo.
Lähde: Hollywood Reporter