Iloa korville ja silmille Tales of Xillian erikoisversioista – uusia videoita julki

Elokuussa nähtävän Tales of Xillian erikoisversiot on paljastettu pelikuvaa ja tarinaa esittelevien videoiden ohessa.

11.4.2013 22:53

PlayStation 3:lle suuntaava Tales of Xillia -roolipeli saa joukon erikoisversioita lännessä. Namco Bandai on julkistanut tänään pelistä kaksi erikoispakettia, jotka tuodaan myyntiin hieman eri tavoin.

Paketeista tuhdein on Milla Maxwell Collectors Edition. Vain Talesofgame.comin kautta myytävä kokonaisuus pitää sisällään itse pelin ohella satasivuisen taidekirjan, pelin ääniraidan ja 21,5 senttisen patsaan. Pakettia on tarkoitus valmistaa kaikkiaan vain 10 000 kappaletta.

Kauppojen hyllyille asti pääsemässä on puolestaan hitusen kepeämpi Day One Edition, joka pitää pelin ohella sisällään taidekirjan ja ääniraidan. Sen ennakkotilaajille luvataan vielä myös metallikansia ja/tai ladattavia lisäasusteita pelin päähenkilöille sekä PlayStation 3 -teemaa. Ilmeisesti ennakkotilausedut riippuvat siis jälleenmyyjistä.

Eurooppalaisissa kaupoissa Tales of Xillia nähdään elokuun 9. päivä. Ohessa tuoreimmat trailerit pelistä.

Lähde: Tales Series (Facebook)

Lisää luettavaa