Ilmaiseksi pelattavissa oleva massiiviroolipeli Neverwinter julkaistaan virallisesti ensi torstaina. Juhlistaakseen beetavaiheen viimeisiä hetkiä kehittäjä Cryptic Studios ja julkaisija Perfect World ovat järjestäneet pelissä kolmesta osasta koostuvan erikoistapahtuman.
Tapahtuman ensimmäinen osio on parhaillaan käynnissä ja loppuu maanantaina kello kymmeneltä päivällä. Sen aikana pelaajat saavat enchanment- ja runestone-tavaroita palkkioksi aina tuplamäärät, kun sellaisia sattuu vain vastaan tulemaan. Maanantaista aina torstaihin asti puolestaan pelin Protector’s Enclave -alue joutuu hyökkäysten kohteeksi ja pelaajat voivatkin näin lähteä sitä puolustamaan.
Keskiviikosta torstaihin hyökkäykset myös pahenevat vahvempien vihollisten liittyessä mukaan rynnäkköön. Mikäli invaasioyritykset pystyy kuitenkin torjumaan, luvataan pelaajille uniikkeja tavaroita palkkioksi.
Mikäli Neverwinter on kokonaisuutena vielä tuntematon, avittanee pelin viimeisin traileri jonkin verran ymmärtämään tuotosta.
Lähde: Neverwinter (kotisivu)