Ilmaisesta Dragon’s Dogma Onlinesta dramaattista pelikuvaa – katso traileri

Orkesterimusiikki pauhaa ja miekat kalisevat Capcomin uuden verkkopeliprojektin trailerilla.

21.2.2015 10:03

Dragon’s Dogma Onlinesta on saatu uutta pelikuvaa mahtipontisen trailerin muodossa.

Ilmaiseksi pelattava verkkopeli tulee muistuttamaan vuonna 2012 Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistua Dragon’s Dogma -pohjateosta sekä pelimekaanisesti että tyylillisesti. Juoneltaan se on kuitenkin täysin erillinen, ja lohikäärmeiden metsästyksen sijaan Dragon’s Dogma Onlinen hahmojen tehtävänä onkin suojella voimansa menettänyttä tulihirmua.

Uusi japaninkielinen traileri esittelee Dragon’s Dogma Onlinen dramaattisten juonenkäänteiden lisäksi pelaajien kohtaamaa hirviökaartia ja pelin toimintapainotteista taistelua. 

Capcomin mukaan Dragon’s Dogma Onlinen julkaisu lännessä ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa, mutta yhtiö on kuitenkin rekisteröinyt pelin nimen tavaramerkikseen myös Euroopassa. Japanissa peli julkaistaan niin Playstation 3:lle, Playstation 4:lle kuin pc:llekin ilmeisesti vielä tämän vuoden puolella.

Lähde: Eurogamer, Kotaku

Lisää luettavaa