BioWare on ilmoittanut tuovansa Mass Effect 3:een ensi viikolla tuoretta lisäsisältöä. 10. päivä alkaen saapuva Resurgence Pack -niminen paketti keskittyy moninpeliin ja on saatavilla ilmaiseksi.
Tuore paketti tuo peliin kaksi uutta karttaa pelattavaksi, minkä lisäksi se vahvistaa myös avattavan sisällön määrää. Kaiken kaikkiaan pelinsisäiseen kauppaan saapuu tyrkylle kolme uutta asetta sekä viisi uutta hahmoa uuden lisäosan myötä.
Esittelyn tuoreesta sisällöstä voi katsoa alla olevasta trailerista.
Lähde: BioWare