Steamissa monet jo early access vaiheessaan hullaannuttanut Factorio alkaa olla loppusuoralla kehityksensä suhteen. Peli uusin versio 0.16 on saavuttanut Wube Softwaren mukaan vakaan kuosin ja näin studio on voinut alkaa keskittyä Factorion näillä näkymin 1.0-versioon viimein siirtävään seuraavaan päivitykseen.
Loppuaan lähestyvän early access -vaiheen johdosta Factorion hinta on nousemassa huhtikuun 16. päivä kahdestakymmenestä eurosta kolmeenkymppiin. Factorion tapauksessa hinnannousu on siinä mielessä merkittävä ilmoitus, että kehittäjät ovat moneen otteeseen vannoneet, ettei peliä tulla myymään missään vaiheessa alennuksella.
Virallista 1.0-päiväystä Factoriolle ei ole vielä annettu. Wube arvioi julkaisuun menevän kuitenkin vielä ”muutama kuukausi”.
Saatavilla Factorio on ollut Steamissa nyt hieman reilut kaksi vuotta. Se on eräänlainen selviytymispeli, jossa selviytyminen ei tapahtu kuitenkaan hakkaamalla puita nyrkeillään, vaan rakentamalla tehtaita, jotka pystyvät hyödyntämään pelimaailman resursseja mahdollisimman tehokkaasti ilman pelaajan valvontaa. Pelin vuoden vanha traileri osoittaa, miten yksityiskohtaiseksi tämä kasvaa etenemisen myötä.
Lähde: Steam