Huumekäry johtaa muutoksiin PS4-peli Judgmentissa

Sega on vahvistanut Judgment-pelin kokevan muutoksia näyttelijän huumekäryn jälkeen.

22.3.2019 18:05

Sega on vahvistanut viimein, miten japanilaisnäyttelijä Pierre Takin hiljattainen huumekäry vaikuttaa sen Judgment-pelin julkaisuun länsimaissa.

Segan mukaan pelin julkaisupäivä ei ole siirtymässä, vaan Judgment on yhä tulossa lännessä PlayStation 4:lle kesäkuun 25. päivä. Muutoksia on kuitenkin luvassa, sillä pelin Takin näyttelemän Kyohei Hamura -hahmon ulkoasu että ääni tullaan muuttamaan. Hahmoa koskevat trailerti ja ruutukaappaukset tullaan yhtälailla korvaamaan virallisissa kanavissa uusilla versioilla.

Aiemmin viime viikolla Sega päätyi vetämään Judgmentin toistaiseksi kokonaan myynnistä Japanissa ja myös hölläämään sen markkinointia. Muun muassa Kingdom Hearts III:n japaninkielinen versio on kokemassa tapauksen johdosta myös muutoksia, sillä Taki on hoitanut Japanissa Olaf-lumiukon ääninäyttelyä.

Lähde: Sega (Twitter)

Lisää luettavaa