Huristele huolesi pois viikonloppuna – The Crew 2 on pelattavissa loppuviikon ajan ilmaiseksi

Ubisoftin avoimen maailman kaahauspeli The Crew 2 on pelattavissa viikonloppuna ilmaiseksi.

13.12.2018 09:01

Ubisoft järjestää tällä viikolla uuden ilmaisen viikonlopun The Crew 2:lle, jonka hurjastelu muuttuu ilmaispelattavaksi kaikilla alustoilla.

Ilmaisjakso käynnistyy jo tänään, 13. joulukuuta, ja kestää sunnuntaihin 16. joulukuuta saakka. Koeajolle päästään niin pc:llä, PlayStation 4:llä kuin Xbox Onella.

Pelattavana on kaikki, mitä The Crew 2:lla on tarjottavana, ja jos pelin aikoo myöhemmin ostaa itselleen virallisesti, säilyvät kaikki viikonlopun aikana kerätyt saavutukset tallessa.

Tämän lisäksi ilmaisviikonlopun aikana pelaavat käyttäjät saavat käyttöönsä uuden ajoneuvon, joka vaihtelee alustakohtaisesti. PS4:llä pelaajat pääsevät Maserati Gran Turismo S:n rattiin, Xbox Onella BMW Z4 GT3:n ja pc:llä Ford GT Touringin.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa