2K Gamesin tsekkiläinen studio on värvätty auttamaan Rockstaria Grand Theft Auto V:n kehittämisessä, VG247 huhuilee. Sivuston saamien tietojen mukaan 2K Czech on ollut mukana projektissa jo vuoden verran.
2K Czech tunnetaan usein Grand Theft Autoon verratun Mafia-sarjan synnyinkotina. Huhun mukaan kehittäjät ovat päässeet työstämään viidennen GTA:n kohdalla animaatioita välivideoihin sekä yleistä pelimekaniikkaa.
Yhteistyön kerrotaan sujuvan myös toiseen suuntaan, sillä tsekkiläisstudion väitetään takovan täydellä teholla kolmatta Mafia-peliä projektin oltua vuoden verran esituotannossa.
Mafia III:n julkaisualustoista tai -aikataulusta ei ole vielä tietoa. Kun projekti kuitenkin on vielä näin alkuvaiheessa, spekuloidaan sen päätyvän vasta seuraavan sukupolven konsoleille.
Sama epätietoisuus koskee myös GTA V:ttä. Take-Two Interactiven julkaisuaikataulu on kuitenkin sen verran täynnä loppuvuodeksi, että pelin saapuminen vasta ensi vuoden keväällä Max Payne 3:n, L.A. Noiren ja Red Dead Redemptionin tapaan näyttää todennäköiseltä.
Mikäli GTA V:n ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta trailerista tiristetyt tiedot ovat päässeet unohtamaan, voi muistiaan virkistää lukemalla aikaisempaa uutista aiheesta.
Lähde: VG247
Päivitys klo 19:46: 2K Games kommentoi GameSpotille, ettei yhtiöllä ole vielä julkistettuja suunnitelmia uuden Mafia-pelin suhteen. Lisäksi yhtiö kiisti, että 2K Czech olisi osallisena Grand Theft Auto V:n kehitystyössä.