Huhu: Kehityshaasteista kärsivä Hogwarts Legacy viivästyy ensi vuoteen

Tylypahkan seikkailujen uskotaan viivästyvän ensi vuoteen

17.1.2022 06:00

Harry Potterin maailmasta tuttuun Tylypahkaan sijoittuva toimintaroolipeli Hogwarts Legacy on vaikeuksissa, huhut kertovat.

Toimittaja Colin Moriarty on kertonut äskettäisessä Sacred Symbols -podcastissaan kuulleensa Hogwarts Legacyn kulisseista ikäviä uutisia pelin tilanteesta. Moriarty ei tarkenna, millaisia ongelmia Avalanche Softwaren kehittämään Hogwarts Legacyyn liittyy, mutta hänen mukaan peli ei ilmestyisi sittenkään vielä tänä vuonna.

Hogwarts Legacy paljastettiin virallisesti toissa vuonna, mutta pelin olemassaolosta liikkui huhuja jo paria vuotta aikaisemmin. Pelin oli alun perin määrä ilmestyä jo viime vuonna, mutta Warner Bros. ilmoitti jo viime tammikuussa pelin julkaisun siirtyvän vuodelle 2022. Mikäli tuoreimmat huhut pitävät paikkansa, ei peliä nähdä sittenkään vielä tänäkään vuonna.

Harry Potter -kirjoja ja -elokuvia edeltävään aikaan sijoittuvasta velhoseikkailusta ei ole saatu juurikaan virallisia tietoja julkistuksen jälkeen. Esimerkiksi viimeisin pelin Twitter-tilillä julkaistu viesti on vuosi sitten julkaistu ilmoitus pelin viivästymisestä.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa