Huhu: Dragon Age 4:n kehitys on hyvällä mallilla – julkaisu häämöttää jo puolentoista vuoden päässä

Dragon Age -pelisarjan seuraava osa häämöttää jo horisontissa.

19.2.2022 10:36

BioWaren Dragon Age -fantasiroolipelisarjan seuraavan osan julkaisu lähestyy.

Pelialan sisäpiirin lähteistään tunnettu pelitoimittaja Jeff Grubb on kertonut tuoreessa podcast-jaksossaan Dragon Age 4:n kehitystyön etenevän hyvällä vauhdilla. Julkaisija Electronic Arts ei toistaiseksi ole vahvistanut Dragon Age 4:lle suunniteltua julkaisupäivämäärää, mutta Grubbin tietojen mukaan peli olisi tulossa ensi vuoden loppupuolella.

Kehittäjä BioWare on tähän saakka julkistanut lähinnä pieniä maistiaisia tiettävästi jo viiden vuoden ajan työn alla olleesta Dragon Age 4:stä. Toissa vuonna seuraavan Dragon Age -pelin kulisseista saatiin useamman minuutin edestä videomateriaalia. Pelin on lisäksi huhuiltu alun perin rakentuneen verkkotoimintojen varaan, mutta viime vuonna julki tulleiden huhujen mukaan suunnitelmat romutettiin puhtaasti yksinpelivetoisen roolipelin tieltä. Epävirallisemmat lähteet taas kertovat pelin olevan tulossa pc:n ohella pelkästään uuden konsolisukupolven laitteille.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa