Huhu: Apple suunnittelee omaa tilauspohjaista pelipalvelua ja pelijulkaisutoimintaa

Applen huhuillaan harkitsevan siirtymistä pelijulkaisijaksi ja tilauspohjaisen pelipalvelun tarjoajaksi.

29.1.2019 10:56

Useiden eri lähteiden mukaan Applen huhuillaan suunnittelevan omaa maksullista pelipalvelua sekä mahdollisesti ryhtyvän pelijulkaisijaksi.

Teknologiaan erikoistunut Cheddar-sivu on kuullut viideltä eri lähteeltä, että Apple on lähestynyt vuoden 2018 loppupuolella pelikehittäjiä ideallaan tilauspohjaisesta pelipalvelusta. Palvelu toimisi EA Accessin tai Game Passin tapaan tarjoamalla valikoituja pelejä kuukausimaksua vastaan Applen laitteilla.

Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa, mitä huhuttu palvelu mahdollisesti kustantaisi tai mitä pelejä sen valikoimissa nähtäisiin. Kehitys on kuuleman mukaan vielä varhaisessa vaiheessa.

Lisäksi muutaman lähteen mukaan Apple on myös tiedustellut pelikehittäjien kanssa ryhtymisestään pelijulkaisijaksi.

Analyytikkojen mukaan valtaosa App Storen tuotoista tulee nykyään peleistä. Applen tarjoamat maksulliset palvelut, kuten iCloud ja Apple Music, ovat kuitenkin yhtiön nopeimmin kasvavat segmentit, ja Microsoftin, Sonyn ja Electronic Artsin vastaavat pelipalvelut ovat olleet menestyneitä, mikä on mahdollisesti riittävä syy Applelle liittyä mukaan.

Apple ei ole kommentoinut asiaa. 

Lähde: Cheddar

Lisää luettavaa