Hideo Kojima kertoo laittaneensa Death Stranding 2:n käsikirjoituksen uuteen uskoon koronapandemian vuoksi.
Parhaiten Metal Gear Solid -pelisarjan luojana kehittäjä kertoi IGN-julkaisulle, että COVID-19 -pandemian vaikutuksia maailmaan oli mahdotonta olla huomioimatta Death Stranding 2:n tarinassa. Niinpä hän päätyi käsikirjoittamaan tulevan pelin kokonaan uusiksi pandemian myötä.
– Et voi vain teeskennellä, että jotain näin merkittävää ei koskaan tapahtunut, Kojima kommentoi pandemian vaikutuksia.
– Vaikka pelit pohjautuvat hahmoihin, joita todellisuutemme ei sido, pelaajat ovat käyneet pandemian läpi. Ennen sitä kokemusta kirjoitettu tarina ei vain resonoisi heidän kanssaan samalla tavalla, oli se sitten fantasiaa tai sci-fiä.
Kojiman mukaan merkittävät maailmantapahtumat vaikuttavat viihteeseen vääjäämättä. Hän rinnastaakin pandemian vaikutukset syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, jotka jättivät jälkensä myös fiktioon.
– Fiktio muuttuu, kun jotain niin suurta tapahtuu. Kun jotain, mitä kukaan ei pitänyt mahdollisena, tapahtuu, aikaisemmin kirjoitetusta fiktiosta tulee tehottomampaa viihteenä.
Kuun alussa paljastetulle Death Stranding 2:lle ei ole vielä kerrottu julkaisuajankohtaa. Death Stranding 2:n lisäksi Kojima Productions on vahvistanut työstävänsä myös Xboxin kanssa kehitettävää kunnianhimoista peliprojektia sekä Death Strandingiin pohjautuvaa elokuvaa.
Lähde: IGN