Hearts of Iron IV:n toinen maailmansota on pian taas aiempaa suurempi

Uusi Hearts of Iron IV -laajennus Waking the Tiger herättää Aasiaa noin kuukauden kuluttua.

4.2.2018 04:56

Paradox Interactiven useista eri suurstrategiapeleistä myös Hearts of Iron IV laajenee lähitulevaisuudessa. Toiseen maailmansotaan keskittyvän pelin seuraava suurempi laajennus saapuu 8. maaliskuuta, mihin liittyen julkisuuteen on saatu kaksi sitä esittelevää tuoretta videota.

Uusi lisäri on Waking the Tiger ja se keskittyy monipuolistamaan varsinkin Aasiassa tapahtuvaa strategiointia. Nimenomaan Kiina on siis laajennuksen tähti ulkoisine ja sisäisine konflikteineen, joita voi lähteä kokemaan esimerkiksi nationalistien ja kommunistien asemassa.

Yleisempiä lisiä ovat myös sotilaiden mahdollisuus mukautua näiden kokemiin ympäristöihin ja kaapata itselleen varusteita taistelukentiltä. Saksalla peluu erityisesti saa myös lisäpuhtia uusilla etenemis- ja päätöksentekovaihtoehdoilla.

Aiemmin tällä viikolla Paradox Interactive vahvisti julkaisupäivän myös kaupunkirakentelupeli Surviving Marsille.

Lähde: Paradox Interactive

Youtube video