Crystal Dynamics on jatkanut Marvel’s Avengersiin ajan myötä saatavien lisäsisältöhahmojen esittelyä. Aiemmin viime viikolla jo selvisi, että julkaisussa nähtävä vakiokaarti saa ensimmäisenä seuraa Haukansilmästä, mutta nyt tiedossa on, että myös Hämähäkkimies liittyy taistoon pelin PlayStation 4- ja PlayStation 5 -versiossa.

Alkuvuodesta pelattavaksi saatava seittisinko on kaikille pelin PlayStation-pelaajille ilmainen ja luottaa omiin tälle tyypillisiin liikkumis- ja taistelumahdollisuuksiin. Perushahmojen tavoin myös Hämähäkkimiestä päästään kehittämään tälle uniikkien kykypuiden voimin, eikä tämänkään kanssa tietenkään unohda tiimipelaamisen tärkeyttä.

Virallista silmäystä Marvel’s Avengersin omaan Hämähäkkimieheen ei ole toistaiseksi saatu. Pelin taidepuolta johtava Jeff Adams on kuitenkin fiilistellyt jo PlayStation Blog -sivuston puolella sarjakuvataiteen avulla, millaista ikonisen sankarin tuominen peliin onkaan oikein ollut. Fiilistelyn löytää lähdelinkistä.

Marvel’s Avengers julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle 4. syyskuuta. Uuden sukupolven versiot seuraavat myöhemmin perässä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa