Hakkeri väittää varastaneensa Xbox Series X:n näytönohjaimen lähdekoodin – vaatii 100 miljoonan lunnaita

Hakkeri kaupittelee verkossa varastettua AMD:n näytönohjainten lähdekoodia.

29.3.2020 21:39

AMD:n näytönohjainten lähdekoodeja vaikuttaa päätyneen vääriin käsiin.

Osia AMD:n tulevan Big Navi-näytönohjaimen sekä Xbox Series X:ssä tiettävästi hyödynnettävän Arden-näytönohjaimen lähdekoodeista julkaistiin äskettäin versionhallintapalvelu GitHubissa. GitHub poisti tiedot saatavilta AMD:n vaatimuksesta, mutta yhtiö ei ole ainakaan vielä selvillä vesillä. Tietoja hallussaan pitävä hakkeri on kertonut julkaisevansa lähdekoodin kokonaisuudessaan, mikäli hän ei löydä ostajaa koodille 100 miljoonan dollarin kauppasummalla.

AMD:n kertoo lausunnossa saaneensa yhteydenoton tietoja hallussaan pitävältä henkilöltä jo joulukuussa. Yhtiön mukaan se tiedostaa, että hakkerilla on hallussaan myös toistaiseksi julkaisemattomia tiedostoja. AMD ei kuitenkaan usko, että tiedoilla on merkitystä yhtiön tuotteiden turvallisuuden tai kilpailukyvyn kannalta. Yhtiö kertoo toimivansa läheisessä yhteistyössä viranomaisten kanssa rikostutkinnassa.

Lähde: TorrentFreak

Lisää luettavaa