GeForce Now -pelisuoratoistopalvelu on saapunut kiertotietä myös Xbox-pelaajien ulottuville.
Viime vuonna lanseerattu GeForce Now tarjoaa mahdollisuuden suoratoistaa esimerkiksi Steamin tai Epic Games Storen kautta hankittuja pelejä verkon välityksellä. Palvelu sai eilen tuen myös Edge-selaimelle, minkä ansiosta pc-pelien suoratoisto onnistuu nyt myös Xbox-konsoleilla. The Verge -sivuston mukaan kokemus ei ole ihan saumaton, sillä selainversiota ei ole erityisesti sovitettu konsoleille, minkä vuoksi esimerkiksi Xboxin selainkursori näkyy pelikuvan päällä. Palvelun kerrotaan kuitenkin toimivan pienestä viiveestä huolimatta etenkin ohjaintuella varustettujen pelien kanssa.
Ihan kaikkia GeForce Now’n tukemia pelejä ei kuitenkaan voi pelata Xbox-konsoleilla. Vergen mukaan Sonyn julkaisema Death Stranding ei nimittäin ole saatavilla lainkaan palvelun hakutuloksissa Xbox-selaimella etsittynä, vaikka peli toimiikin tavanomaisesti GeForce Now’ssa pc:llä myös Edge-selaimelta käsin.
Xbox-pelaajat voivat pelata pc-pelejään ilmaiseksi GeForce Now’n kautta tunnin mittaisissa pelisessioissa. Esimerkiksi RTX-teknologian ja pidemmät pelisessiot saa käyttöönsä kymmenen euron kuukausimaksua vastaan, jonka lisäksi Nvidia on lanseeraamassa piakkoin vielä parempaa kuvanlaatua tarjoavan RTX 3080 -jäsenyyden, joka on tarjolla puoleksi vuodeksi sadalla eurolla.
the weirdest part is that Sony doesn’t publish Death Stranding on PC, only on console. That might not matter, though. If there’s an agreement somewhere about cloud / console streaming exclusivity, then this could be why. I’ve asked Nvidia to comment
— Tom Warren (@tomwarren) October 25, 2021
Lähde: Verge