Viime vuoden E3-messuilla julkistettu Brothers in Arms: Furious 4 -räiskintä hengittää yhä pitkästä hiljaiselostaan huolimatta. Gearboxin johtaja Randy Pitchford on vahvistanut pelin luomisprosessin etenevän tälläkin hetkellä ja uskookin voivansa puhua pelistä lisää piakkoin.
– Peli on kehittynyt ja kehittyy edelleenkin. Uskon, että ihmiset tulevat olemaan yllättyneitä siitä, mitä he tulevat näkemään, Pitchford lupaili CVG-sivustolle.
– Eräs syy, miksemme puhu pelistä vielä, on juurikin sen kehittyminen. Meidän täytyy tehdä lisää muutoksia ennen kuin voimme kertoa lisää.
Furious 4 herätti julkistuksensa aikoihin huomiota uudella otteellaan. Vanhojen Brothers in Arms -osien tapaan pelin kerrottiin sijoittuvan toiseen maailmansotaan, mutta muuten räiskinnän oli määrä olla huomattavasti humoristisempaa. Myös yhteistyöpelitilaan oli tarkoitus panostaa aiempaa enemmän.
Alkujaan peli oli määrä saada kauppoihin vielä tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä julkaisuajankohdasta ei kuitenkaan ole tietoa.
Ohessa E3-traileri viime vuodelta.
Lähde: CVG