Game of Thrones saa uuden pelituotantokauden

Game of Thronesin kokeminen pelimuodossa on mahdollista vielä tulevaisuudessakin kokonaan uuden kauden muodossa.

20.11.2015 20:08

Telltale Gamesin oma Game of Thrones -peli ei ole jäämässä vain yhden tuotantokauden mittaiseksi. Pelitalon perustajajäsen ja johtaja Kevin Bruner on kertonut viihdesivusto The Hollywood Reporterin haastattelussa, että toinen tuotantokausi on parhaillaan jo studiossa valmisteilla.

– Ensimmäisen kauden päätöksestä ilmaan jääneet kysymykset sekä valinnat, jotka teit peliä pelatessasi, näyttelevät suurta osaa toisessa kaudessa. Olemme suunnitelleet toista kautta kaiken aikaa, mutta en voi paljastaa enempää, Bruner kertoi haastattelussaan.

Game of Thronesin ensimmäinen tuotantokausi saapui päätökseen tällä viikolla, kun sen kuudes episodi saapui niin pc:lle, konsoleille kuin mobiililaitteillekin tiistain tienoilla. Tiedossa ei vielä ole, milloin toisen tuotantokauden ensimmäistä episodia voitaisiin odottaa ja miten se on kietoutumassa yhteen HBO:n Game of Thrones televisiosarjan kanssa. Ensimmäisen tuotantokautensa osalta peli sivusi erityisesti televisiosarjan neljännen tuotantokauden tapahtumia.

Kaiken kaikkiaan Game of Thrones -televisiosarjaa on tehty tähän mennessä viisi kautta.

Uuden Game of Thrones -kauden myötä Telltale näyttäisi pysyvän tulevaisuudessa hyvin kiireisenä studiona. Tällä hetkellä tiedossa on, että sillä on jotain työn alla Marvelin kanssa ja että The Walking Deadin pitäisi vielä saada jossain vaiheessa myös kolmannen kautensa. Jonkinlainen television ja pelit yhteen tuova ”super show” on sekin studiossa vielä kehitteillä, ja onpa Minecraft: Story Mode -seikkailustakin vielä kolme episodia julkaisematta.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa