FTC:n valitus tyrmättiin taas – Microsoftin Activision Blizzard -kauppa näyttää yhä varmemmalta

Kilpailuviranomainen ei saanut pysäytettyä Activision Blizzard -kauppaa.

15.7.2023 07:46

Activision Blizzardin päätyminen Microsoftin omistukseen alkaa näyttää jo varmalta.

Yrityskauppa on edennyt kuluvan viikon aikana isoin harppauksin yhdysvaltalaisoikeuden käännyttyä Microsoftin ja Activision Blizzardin kannalle kilpailuviranomaisten kanssa käydyssä oikeuskiistassa. Kauppakomissio FTC ei kuitenkaan tyytynyt suoraan oikeuden ratkaisuun, vaan ehti valittaa viikon aikana kahteen otteeseen päätöksestä.

FTC ei kuitenkaan menestynyt valituksissaan. Viimeisimpänä asiaan otti kantaa Yhdysvaltain yhdeksännen tuomiopiirin vetoomustuomioistuin, joka ilmoitti Suomen varhain lauantaiaamuna hylkäävänsä FTC:n valituksen.

Valituksen hylkäämisen myötä Microsoft saa edetä kaupan kanssa sille asetetun tilapäisen kiellon umpeutumisen jälkeen. Kielto umpeutui Suomen aikaa lauantaina kello kymmeneltä. Koska Microsoftin ja Activision Blizzardin välinen sopimus umpeutuu ensi tiistaina, toteutettaneen yrityskauppa varhain ensi viikolla.

Kaikkia kauppaan liittyviä käänteitä on tuskin vielä kuitenkaan nähty. Microsoft ja Activision Blizzard ovat saaneet hyväksynnän suunnitelmalle lähes kaikkialla maailmassa, mutta Ison-Britannian kilpailuviranomainen ei ole vielä antanut lopullista päätöstään asiasta. Microsoft väläytteli aiemmin mahdollisuutta vetää Activision Blizzard Ison-Britannian markkinoilta, mutta tällä viikolla tulleiden tietojen valossa yhtiö saattaa päätyä esimerkiksi myymään pilvipelioikeuksiaan ulkopuolisille toimijoille kilpailuhuolien hälventämiseksi.

Lähde: Reuters

Lisää luettavaa