Massiivimoninpeli Final Fantasy XIV:n Dawntrail-laajennuksen ennakkojulkaisupäivä sujui eilen perjantaina suurimmilta osin sujuvasti Euroopassa, aivan kuten pelin ohjaaja ja tuottaja Naoki ”Yoshi-P” Yoshida oli ennakkoon luvannut. Pohjois-Amerikassa tilanne ei kuitenkaan ollut lähimainkaan yhtä hyvä.
Yoshida vakuutteli kesäkuun alussa PC Gamerin haastattelussa, että edeltäneen Endwalker-laajennuksen farssi ei toistuisi tällä kertaa ja ihmiset pääsisivät pelaamaan heti julkaisupäivänä ilman suurempia odotteluja.
Euroopassa lisäosan tarkalla julkaisuhetkellä kello 12 Suomen aikaa pelaamaan halunneet joutuivat odottamaan jonossa noin puoli tuntia, mutta tilanne helpottui melko nopeasti. Esimerkiksi Pelaajan tekemissä testeissä eilen illalla suosituimpaan aikaan jonossa täytyi seisoa vain korkeintaan pari minuuttia ennen pelaamaan pääsemistä.
Verkossa kokemuksiaan jakavilla Euroopan palvelimilla pelaavilla ihmisillä vaikuttaa olleen hyvin vastaavia kokemuksia läpi illan. Square Enixin mukaan yhdellä Euroopan palvelimista oli silti jossain vaiheessa iltaa ruuhkaa.
Pohjois-Amerikassa sen sijaan kärsittiin illan vilkkaimpina aikoina laajemmista ongelmista. Pelaajat valittivat useamman tuhannen pelaajan jonoista, ja myös Square Enix varoitti eilen illalla X:ssä pitkistä jonotusajoista.
Square Enixin mukaan Pohjois-Amerikastakin löytyi tuohon aikaan kuitenkin vielä hiljaisempia palvelimia, joihin se kehotti pelaajia väliaikaisesti siirtymään jonojen välttämiseksi.
Yoshidan alkuperäiseen lupaukseen maltillisista odotusajoista sisältyi juuri ehto siitä, että ihmisten on oltava valmiita tarvittaessa vierailemaan muulla kuin omalla kotipalvelimellaan. Valitettavasti Pelaajalla ei ole tietoa siitä, kuinka hyvin yhtiön vinkki käytännössä toimi Pohjois-Amerikan ruuhkaisimpina hetkinä eilen illalla.
Edeltäneen Endwalker-laajennuksen julkaisussa vuoden 2021 joulukuussa tilanteen kaaottisuudesta ei sen sijaan ollut mitään epäselvyyttä. Silloin pelaajat ympäri maailmaa joutuivat jonottamaan sisäänkirjautumista tuhansien muiden kanssa pahimmillaan tuntien ajan päästäkseen pelaamaan. Ruuhkat kestivät useamman viikon.
Square Enix päätyi tuolloin tilanteen vuoksi hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun ja veti koko pelin myynnistä yli kuukauden ajaksi.
Yoshidan mukaan Square Enix hankki sittemmin ”ison määrän” palvelimia, jotta vastaava tilanne ei toistuisi.
Lisäosien julkaisujen keskinäistä vertailua vaikeuttaa se, että pelaajamäärät eivät ole julkista tietoa. Endwalkerin julkaisun aikaan Final Fantasy XIV:ää ympäröi aivan poikkeuksellinen hype, jollaisesta Dawntrailin kohdalla ei voi puhua.
Ainoa saatavilla oleva tieto koskee Steamissä pelaavien määrää. SteamDB:n mukaan Final Fantasy XIV:ää pelasi eilen Steamissä parhaimmillaan 92 000 käyttäjää. Endwalkerin vastaava luku oli 95 000.
Steamin lisäksi XIV:ää voi pelata pc:llä Square Enixin oman launcherin kautta. Lisäksi peli on saatavilla Playstation 4:lle ja 5:lle sekä uusimmille Xboxeille.
Dawntrail-laajennuksen varsinaiseksi julkaisupäiväksi on merkitty 2. heinäkuuta, mutta ennakkotilaajat pääsivät laajennukseen käsiksi jo eilen. Nähtäväksi jää, muuttuuko jonotilanne merkittävästi varsinaisena julkaisupäivänä.