Far Cry 5:n ensimmäinen lisäsisältöseikkailu Hours of Darkness on vahvistunut kesäkuun 5. päivälle.

12 euron hintainen lisäri ei jatka Far Cry 5:n tarinaa, vaan vie pelaajansa taistelemaan Vietnamin sotaan. Kytköksiä pääseikkailuun kuitenkin löytyy, sillä Hours of Darknessissa ohjataan Hope Countyssa tavattavissa olevaa Wendell ”Red” Redleria, jonka tarkoituksena olisi pelastaa joukko tämän vangittuja sotilastovereita.

Uusien pelialueiden ja tarinan lisäksi Hours of Darkness laajentaa Far Cry 5:tä uusilla aikaan sopivilla aseilla, jotka on mahdollista napata käyttöön myös pääpelissä. Tarjolla on lisäksi joukko uusia perk-kykyjä sekä mahdollisuus tukeutua aina välillä ilmaiskujen komentamiseen.

Lisärikampanjan läpäisystä pelattavaksi avautuvat vielä uudet Survivor- ja Action-tilat. Niillä kokemuksesta voi halutessaan tehdä joko haastavamman tai räjähtävämmän, sillä toinen rajaa käytössä olevia varusteita, kun toinen nimenomaan jakaa niitä avokätisemmin.

Jo ennakkoon lisärin ääniraitaa voi kuunnella tästä.

Hintaa Hours of Darknessille kertyy yksinään 12 euroa, joskin sen assetteihin on mahdollista päästä käsiksi Far Cry Arcade -tilassa ilmaiseksi. Laajennus kuuluu myös osaksi pelin 30 euron kausikorttia, jolla käsiksi päästään vielä pariin muuhunkin lisäriin. Toinen näistä lähettää pelaajansa Marsiin, kun toinen taas tarjoilee zombeja.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa